Hyppää pääsisältöön

Tuorekset - Näin lisäät kasviksia ruokavalioosi

Näin lisäät kasviksia ruokavalioosi
Kasviksien eli vihannesten, juuresten, hedelmien ja marjojen syönti kannattaa. Saamme niistä paljon elimistöllemme tärkeitä suojaravintoaineita eli vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja. Suojaravintoaineet edistävät ihmisen normaalia kasvua ja kehitystä sekä parantavat vastustuskykyä.

Kasvisten syönti tukee terveellistä elämäntapaa ja painonhallintaa,
sillä niissä on painoonsa nähden vain vähän energiaa, eikä lainkaan suolaa, sokeria tai kolesterolia. Kasvisten liian vähäinen kulutus on yksi tärkeimmistä ravitsemuksellisista tekijöistä, joilla on yhteys moneen länsimaiseen sairauteen kuten tyypin 2 diabetekseen, syöpiin ja sydän- ja verisuonisairauksiin. Suositusten mukaan tulisi kasviksia syödä vähintään puoli kiloa päivässä.

Pyri tekemään jokaisesta ateriastasi värikäs ja ravinteikas
Syödessäsi vaihtelevasti erilaisia kasviksia varmistat itsellesi monipuolisesti erilaisia ravintoaineita. Ottamalla kasvikset osaksi päivän jokaista ateriaa tulee niitä syötyä kuin huomaamatta riittävä määrä. Lisää aamupuuroosi marjoja, tee hedelmistä maukkaita välipaloja ja jälkiruokia. Valmista kasviksista kekseliäästi erityyppisiä kokonaisuuksia aterioille, kuten lämpimiä ja kypsennettyjä lisukkeita, raikkaita salaatteja ja raasteita. Lautaselle kannattaa kasata aina ensimmäiseksi runsaasti kasviksia ja niiden viereen sitten muuta ruokaa. Lautasmallikin ohjeistaa täyttämään puolet lautasesta kasviksilla. Viikon ruokia on hyvä suunnitella ennakkoon niin, että kasvispuolikin tulee huomioiduksi jo ruokaostoksia tehdessä.

Käyttövalmiista Tuorekset-tuotteista apu arjen ruoanlaittoon
Salicon valmistamat Tuorekset-tuoteperheen kasvissekoitukset toimivat hyvänä apuna etenkin kiireisessä arjessa. Valikoimasta löytyy ilahduttavia vaihtoehtoja niin wokkeihin, grilliin kuin salaatteihinkin. Tuorekset kasvisten ollessa täysin käyttövalmiita madaltavat ne kotona kokkaavan kynnystä hyödyntää kasviksia päivittäisessä ruoanlaitossa. Ruoanvalmistus käy huomattavasti sujuvammin, kun kasviksia ei tarvitse itse alkaa pesemään, kuorimaan ja pilkkomaan. Näiden työvaiheiden jäädessä pois jää sinulle enemmän aikaa itse ruokailusta nauttimiseen! Perinteisiäkin ruokalajeja kannattaa täydentää rohkeasti erilaisilla kasviksilla. Esimerkiksi pizzapohjan voi valmistaa jauhojen sijaan Tuorekset Kukkakaalimurusta. Ranskalaiset perunat on helppo korvata esimerkiksi porkkanasta, paprikasta, lantusta ja bataatista valmistetuilla Tuorekset Kasvisranskalaisilla.

Monikäyttöisiä Tuorekset-tuotteita voidaan kypsentää pannulla, 
keittäen tai uunissa. Tuorekset-tuotteet on suunniteltu siten, että kaikki samassa pakkauksessa olevat kasvikset kypsyvät samassa ajassa. Kasviksia voi toki napostella myös sellaisenaan. Esimerkiksi Tuorekset Naposteluhedelmistä saat herkullisen välipalan vaikkapa töihin mukaan otettavaksi.

Haluaisitko lisätä kasviksien käyttöä ruoanlaitossa? 
Tutustu Tuorekset tuotteisiin sekä resepteihin ja kokeile uusia makuelämyksiä!


Lähteet:

https://sydan.fi/fakta/kasvikset-ovat-yksi-terveellisen-ruokavalion-kul…

https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/teemat/terveytta-edistava-ruok…

https://www.ruokavirasto.fi/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/ravits…