Hyppää pääsisältöön

Tuorekset - Resepti: Kukkispelti à la Hanna Gullichsen

Tuorekset - Resepti: Kukkispelti à la Hanna Gullichsen

Tämä ruoka vie kielen mennessään! Annoksen kuningatar on Tuorekset Kukkakaalimuru, jonka hento maku sopii tähän ruokaan todella hyvin. Hanna kertoo, että hän itse nautti tämän sellaisenaan eikä edes ehtinyt tarjota lapsille, niin hyvää!

Ainekset
1 rs Tuorekset kukkakaalimurua (á 300 g)
Muutama pieni keitetty peruna paloiteltuna
1 dl pankoa (korppujauho tai kuiva leipäkuutiot käy)
70 g parmesaania raastettuna
Pari vartta kevätsipulia hienonnettuna
1/2 tl suolaa
Reilusti mustapippuria
n. 1/2 dl oliiviöljyä

‍Valmistusohjeet
15-20 minuuttia

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

2. Raasta juusto, keitä ja paloittele perunat, hienonna kevätsipuli.

3. Sekoita kaikki ainekset lukuunottamatta oliiviöljyä leivinpaperilla suojatulle pellille ja sekoita kunnolla, levitä tasaisesti pitkin peltiä.

4. Lorauta päälle sopivasti oliiviöljyä ja nosta pelti kuumaan uuniin. Anna lämmitellä uunissa kunnes seos alkaa hieman tummua reunoilta, n. 15-20 minuuttia.

Nauti sellaisenaan tai lisukkeena esimerkiksi kalan kanssa.

Tämä resepti on tehty yhteistyössä avokadopastan äidin ja Kylmä nakki-kirjastaan tunnetun Hanna Gullichenin kanssa.