Hyppää pääsisältöön

Tuorekset - Vaihtelevuutta ruoanlaittoon

Tuorekset tuovat vaihtelevuutta ruoanlaittoon
Runsas kasvisten käyttö ruokavaliossa on osa terveyttä edistävää elämäntapaa. Lautasmallisuositus ohjeistaakin täyttämään jopa puolet lautasesta kasviksilla. Tuorekset tuoteperheen tuoreet ja käyttövalmiit kasvissekoitukset on kehitetty sillä ajatuksella, että kasvispainotteisen ruoan valmistaminen sujuisi mahdollisimman vaivattomasti ja nopeasti.

Runsas kasvisten käyttö ruokavaliossa
on osa terveyttä edistävää elämäntapaa. Lautasmallisuositus ohjeistaakin täyttämään jopa puolet lautasesta kasviksilla, esimerkiksi salaatilla, raasteilla tai lämpimillä kasvislisäkkeillä. Usein kuulee myös sanottavan, että syömällä värikkäästi varmistamme itsellemme monipuolisesti erilaisia ravintoaineita. Etenkin aivomme pitävät värikkäästä ruoasta. Vaikka terveellisen ruokavalion malli olisi kirkkaana mielessä, voi tiedon hyödyntäminen käytännössä tuntua haastavalta etenkin arjen ollessa kiireistä. Meillä on kuitenkin hyviä uutisia: Tuorekset tuoteperheen tuoreet ja käyttövalmiit kasvissekoitukset on kehitetty juuri sillä ajatuksella, että kasvispainotteisen ruoan valmistaminen sujuisi mahdollisimman vaivattomasti ja nopeasti. Tuorekset tuotteet tukevat erinomaisesti myös vegaanista ruokavaliota, sillä ne eivät sisällä lainkaan eläinperäisiä raaka-aineita.

Tuorekset tuotteiden ansiosta 
sinun ei tarvitse miettiä ja ostaa aterioihisi lukuisia kasviksia erikseen. Saat ne kaikki samasta rasiasta. Esimerkiksi Tuorekset Classic wok -kasvissekoitus sisältää jopa seitsemää raaka-ainetta: kaalia, paprikaa, porkkanaa, parsakaalia, sokerihernettä, neulapapuja ja jalapenoa. Ostaessasi käyttövalmiin sekoituksen vähennät hävikin syntymistä, sillä rasiassa on juuri oikea määrä kasviksia. Kun kasviksia ostaa erikseen, jää loppuosa niistä helposti käyttämättömänä jääkaapin perukoille.

Ruoanlaittoon saa mukavasti erilaisia vivahteita 
vaihtelemalla kasvislisuketta ja valitsemalla mukaan erilaisia proteiininlähteitä. Tuorekset tuotteet tekevät terveellisen ruoan valmistamisesta todella helppoa, sillä sinun ei tarvitse alkaa pesemään, kuorimaan ja pilkkomaan kasviksia. Tuotteet ovat myös monikäyttöisiä. Voit hyödyntää niitä kekseliäästi erilaisissa ruokalajeissa, kuten wokeissa, padoissa, laatikkoruoissa ja piirakoissa.

Ruoanlaitossa vain mielikuvitus on rajana
Totuttuihin ruokalajeihin ja lisukkeisiin ei ole syytä urautua, kun ruokaa on mahdollista valmistaa vaihtelevasti erilaisista aineksista. Perinteisiäkin ruokalajeja voidaan muunnella kekseliäästi. Tässä muutamia ideoita ruoanlaittoon ja Tuorekset tuotteiden hyödyntämiseen:

·     Pizzapohjaa ei tarvitse valmistaa aina perinteiseen tapaan. Jauhot voi korvata hyvin Tuorekset Kukkakaalimurulla, jolloin ruokalajista saa gluteenittoman ja viljattoman.
·     Myös risoton voi riisin sijaan valmistaa Tuorekset Kukkakaalimurusta. Loraus kermaa viimeistelee lopputuloksen.

·     Oletko jo kokeillut Kukkispeltiä á la Hanna Gullichsen? Tämä helppo kukkakaalimurua, perunaa, kevätsipulia ja parmesania sisältävä peltiruoka vie kielen mennessään.

·     Tuorekset Kasvisranskalaiset ovat värikäs ja terveellinen vaihtoehto perinteisille ranskalaisille.

·     Oletko maistanut paahdettua lohta ja kauraa Tuorekset Parsakaalimurulla höystettynä? Nauti ja ihastu!

·     Suolaisten piirakoiden tekeminen on helppoa, kun hyödynnät valmistamisessa Tuorekset Sienestäjän pannuvihannes -sekoitusta. 

·     Loihdi värikkyyttä Pulled porkin kylkeen Tuorekset Perhekasviksilla ja viimeistele makuelämys BBQ-kastikkeella. Niin hyvää ja helppoa.


Lähteet:

https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/teemat/terveytta-edistava-ruok…

https://www.ruokavirasto.fi/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/ravits…

https://www.aivoliitto.fi/aivoterveys/artikkelit/aivot-rakastavat-varik…